Avain yleisöönsä uppoavaan viestintään
Kohderyhmätutkimus toimii starttina tehokkaammalle viestinnälle ja markkinoinnille. Mailandin avulla tunnistat, ymmärrät ja tavoitat kohdeyleisöjäsi, jotta oikeat viestit resonoisivat oikeassa osoitteessa.
Olemme esimerkiksi:
• Auttaneet järjestöä ymmärtämään lahjoittajiensa todellisia motiiveja uuden toimintastrategian pohjaksi,
• Tukeneet tuoretta startupia hahmottamaan potentiaaliset asiakaskohderyhmänsä ja priorisoimaan tarvittavia toimenpiteitä niiden tavoittamiseksi,
• Etsineet kulttuurialan organisaatiolle aiemmin hyödyntämättä jääneitä kohderyhmiä somemarkkinointikampanjan pohjaksi.
Miksi kohderyhmätutkimukset ovat tärkeitä?
Ymmärryksen syventäminen: Kohderyhmäselvitykset antavat syvällisempää tietoa siitä, mitä esimerkiksi potentiaaliset asiakkaat, rahoittajat, yhteistyökumppanit ja työntekijä tarvitsevat, arvostavat ja odottavat.
Osumatarkkuuden parantaminen: Kun on selvillä mitä tietoa ja toimintaa teiltä odotetaan, voitte tehdä kohdennetumpaa ja tehokkaampaa viestintää.
Parempi sijoitetun pääoman tuotto: Kohdennetut kampanjat tuottavat paremman ROI:n, sillä resursseja ei enää mene hakuammuntaan.
Kohderyhmätutkimus toimii viestinnän suunnittelun ja toteutuksen perustana
- Selvitystyö: Määrittelemme yhdessä keitä organisaatiosi haluaa tavoitella. Sen jälkeen Mailand haastattelee sopivia kohderyhmän edustajia ja selvittää mitä he tarvitsevat ja haluavat. Esimerkiksi aitojen asiakkaiden kuuleminen avaa uusia näkökulmia ja auttaa varmistamaan, että yrityksen käsitys palveluistaan ja tuotteistaan kohtaa todellisuuden.
- Profiilien luominen: Luomme selvityksen perusteella kohderyhmäprofiilit, joihin kiteytyy laajempi käsitys heidän tarpeistaan ja toiveistaan.
- Osuvien viestintäkanavien ja viestien valinta: ole siellä, missä kohderyhmäsikin ja puhuttele heitä oikeilla viesteillä.
Voit odottaa meiltä paitsi syvällistä analyysiä ja oivalluksia myös selkeää ja ymmärrettävää raportointia, joka auttaa tekemään tietoon perustuvia päätöksiä.