Ajankohtaista

Näin rakennat mediasuhteita Suomessa 

Suomalaisen median tavoittaminen vaatii paikallisen yhteiskunnan, uutisagendan ja toimitusten työskentelytapojen ymmärtämistä. Kansainvälisesti merkittävä tarina ei aina ole Suomessa kiinnostava sellaisenaan – mutta voimme hioa siitä vahvan suomalaisen uutisen. 

Heräsin tunnin ennen Helsingin pormestaria

Pääkaupungin nukkuva pormestari on merkki siitä, että kriisiviestinnän operatiivisessa komentoketjussa on aukkoja. Ymmärrettävän niukassa tiedottamisessa jäi epäselväksi, miten pelastuslaitoksia ja terveydenhoitoa informoitiin vaaratilanteesta. Pääministerin tiedotustilaisuudessa puolustusvoimien edustaja kommentoi, että ei tässä kaikkia millään ehditä erikseen huolehtia.

Viestinnästä verkostoihin: pohjoismainen kumppanuus tukee kasvua

Kasvu ei tarkoita pelkästään uusille markkinoille laajentumista tai myynnin kasvattamista. Se tarkoittaa myös osaamisen kehittämistä, verkostojen vahvistamista ja sellaisten taitojen oppimista, jotka tukevat pitkän aikavälin kehitystä. Ruotsalainen Miljögiraff kertoo nyt tarinansa.

Vaikuttamistieto läpinäkyväksi

Me Mailandilla sitoudumme noudattamaan näitä hyvän edunvalvontatavan suosituksia ja tuomaan vaikuttamistyömme lähtökohdat avoimesti esiin. Kun vaikuttamistieto tehdään läpinäkyväksi, syntyy luottamusta – ja juuri luottamus on toimivan yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tärkein edellytys.

Mailand kiittää vuodesta 2025!

Rauhaa maailma toivoi, mutta jouluksi sitä ei vielä saatu. Mailand on siksi lahjoittanut konkreettisesti lämpöä Ukrainaan kahden varavirtalähteen muodossa. Ne mahdollistavat virransaannin toimitushäiriöiden keskellä. Uskomme, että asiakkaamme ja yhteistyökumppanimme ovat kanssamme samalla kannalla. Mailand toivottaa hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2026.

Viestintäkumppanina pohjoismaisen korjausrakennuskonsernin julkistuksessa

Mailand toimi Circura Groupin viestintäkumppanina Suomen osalta osana laajempaa pohjoismaista julkistusta. Roolimme oli varmistaa, että Suomen julkistus oli sisällöllisesti yhdenmukainen muiden maiden kanssa, mutta samalla paikallisesti kirkas: mitä on tapahtunut, miksi muutos tehdään ja mitä se tarkoittaa Suomessa.

Monikanavainen viestintä – sama sävel, eri soittimet

Puhumme monikanavaisuudesta usein teknisenä asiana. Viestintää pitäisi “vain” viedä useampiin kanaviin. Todellisuudessa monikanavaisuus on paljon enemmän: kyse on sisällön muuntumisesta alustan ja sen myötä sen yleisön rytmiin. Tärkeintä ei ole toistaa, vaan säilyttää tunne: miksi tämä viesti on minulle merkityksellinen juuri nyt?
1 2 3 … 6