Elämysten rentouttavasta voimasta

Ikkunaan kertynyttä jäätä ja yksi iso jääkide

Oletko vastannut viime aikoina mitä kuuluu -kysymykseen, että joulu pukkaa päälle ja miljoona asiaa pitäisi vielä ehtiä…? Omien kiireiden lisäksi maailmanluokan murheita riitti tänäkin vuonna, joten jotakin virkistävää aivot kaipaavat.

Paras ja laillinen keino rentoutumiseen on herätellä luovia aivosoluja kulttuurielämyksillä – olivat ne sitten huumoria, jännitystä tai draamaa isolla D:llä. Mailandin raati kävi läpi vuoden 2023 elokuvaelämykset, siitä voi löytyä joku helmi sinullekin:

Maarit pitää vuoden hauskimpana klassikkoa Muumipeikko ja pyrstötähti. Se soveltuu kaikille, jotka eivät ole turhan tosikoita ja osaavat pistää kaiken epäluonnollisen luovuuden piikkiin. Larissa nostaa vuoden elämystensä kärkeen Katja Gauriloffin upean elokuvan Je’vida, joka kertoo kolttasaamelaisista, kansasta maagisen Inarijärven pohjoispuolella. Helena antaa täydet pisteet Oscar-palkitun Hideo Miyazakin animaatioelokuvalle Poika ja haikara. Se on osin omaelämäkerrallinen fantasia elämästä ja kuolemasta sekä tarina luomisesta ja ystävyyden tärkeydestä.

Outin viisi tähteä menevät Klaus Härön Irlannin länsirannikolla kuvatulle filmille Rakkaani merikapteeni. Tarinaa iättömästä rakkaudesta ja anteeksiannosta kehystää karu Achillin saari ja sieltä Atlantille avautuvat ulapat. Alpo kävi katsomassa Christopher Nolanin tositapahtumiin pohjautuvan trillerin Oppenheimer ja suosittelee sitä kaikille insinööritieteiden ystäville ja lähihistorian käänteistä kiinnostuneille. Atomipommin keksijä sählää yllättävän paljon ihmissuhteissaan.

Jonnan vinkki kaukomaiden ja tenhoavan tarinan ystäville on Koulu maailman laidalla. Se kertoo koulusta Bhutanin kaukaisimmassa kylässä, jossa pääkaupungista tuleva ope aavistaa asioiden tärkeysjärjestyksen maailmassa. Ohjaajana on Pawo Choyning Dorji ja pääosissa harvemmin punaisella matolla nähdyt Sherab Dorji, Ugyen Norbu Lhendup, Kelden Lhamoi Gurung sekä Pem Zam. Huikeaa työskentelyä kaikilta.

Elämys syntyykin toisinaan yllätyksestä. Etsi sellaisia. Hyvää joulua ja antoisaa uutta vuotta.

MAILAND COMMUNICATIONS

P.S. Teimme joululahjabudjestistamme lahjoituksen Ukrainan hyväksi. Siellä ei saada hetken rauhaa joulunakaan.