Nyt, kun kukaan ei enää jaksa keskittyä mihinkään muutamaa sekuntia pidempään ”sisältöön”, olisi terveellistä perehtyä siihen, miten kirjoja kirjoitetaan.
Usein sanotaan, että kirjailija lataa erityisen paljon energiaa teoksensa ensimmäiseen lauseeseen. Jotkut avauslauseista muodostuvat tietokilpailujen knopeiksi ja baarivisojen klassikoiksi. Silti useammin aina ne ovat tunnelman virittäjiä kuin kuolemattomia riimejä.
Ensimmäisiä saamiani ohjeita aloittelevana copywriterina oli ”poista tuo ensimmäinen lause, et sano siinä mitään”. Aivan liian helposti siihen tulee jotkin itsestään selvää, kuten ”kevät on jo aluillaan” tai ”kuten kaikki tiedämme, lainojen korot ovat nousseet”.
Mutta miten samasta ansasta selviävät ammattimaiset kirjailijat? Valitsin kirjahyllystäni 23 avauslausetta, ja jutun lopussa kysyn, kenen kynästä ne ovat lähtöisin.
Näistä esimerkeistä tulee tunne, että kirjailija on pelannut varman päälle ja lämmittelee tunnelmaa:
– Tytön mekko on samettia, ja sen helma hulmuaa, hiukset hehkuvat kuin kesäheinä pellon reunassa.
– Kolme miestä istuu syksyllä lokakuun 23. päivän iltana vuonna 1951 pienessä yksityishuvilassa ja nauttii kotimaassa pullotettua valkoviiniä.
– Tälle vihreälle linjalle päästäkseen kommodori Johan Lampén on virkavastuullisena rajavartioupseerina väärentänyt komennustodistuksia, akkreditointikirjoja sekä henkilöyden tunnistamiseen ja maahantuloon vaadittavia asiapapereita.
Luonnonkuvaus on hyvin suomalaista. Se antaa ajattoman, iholla tuntuvan tunnelman:
– Pakkanen paukkaa nurkissa, räiskää pitkin aidan selkiä ja seuloo huurua puihin ja pensaisiin.
– Mitään suviyötä pohjolassa tuskin onkaan; on vain viipyvä, viipyessään hiukan himmenevä ehtoo, mutta siinä himmeydessäkin on tuo sanalla sanomaton kirkastuksensa.
– …vaarojen, kumpujen, harjujen välitse, louhujen lomitse, oksien alitse, mökistä mökkiin ja kartanoon, lehdosta lettoon ja ojasta allikkoon – alaspäin veti kalteva kamara, etelään vietti mahtava graniittikynnös.
Suuren kosmoksen ja pienen ihmisen yhdistäminen on vahva avaus muutamalla sanalla:
– Kemisti Hanna Lehtoniemi oli tulossa työstään yliopiston lääketieteellisestä laboratoriosta.
– Niin sanotun yleismaallisen talouspulan lautuva tauti ulottui myöskin Puhdon kylään.
– Palvelukseenastumismääräys putoaa postiluukusta kesäkuun 17. päivänä kello kahdeksan illalla.
Ensimmäisellä lauseella voi valottaa myös päähenkilön ja toimintaympäristön henkistä tilaa:
– Kevät oli mennyt joutavassa touhotuksessa.
– On yritettävä kirjoittaa muutama sananen, jotta järki pysyisi päässä eikä mieli murtuisi.
– Totemismi ei tuottanut minulle lainkaan vaikeuksia kulttuuriantropologian opinnot aloittaessani koska ole itse kuunarilaivasta lähtöisin.
Yllättävä, radikaali lause herättää mielenkiintoa:
– Håkanillakin oli aivot.
– Kuvittele, että olet puolisokea.
– Sanokaa minua miksi haluatte, ei minulla ole oikeaa nimeä, niin kuin ei kissoillakaan ole, minä kyllä nimittelen niitä, että Herakleitos, Kleopatra tai Brigitte Bardot, mutta ei se auta, sillä kun kutsun Herakleitosta syömään ehtii Brigitte Bardot ennen häntä.
Jos kertoja asettaa itsensä kuvan ulko- ja yläpuolelle, ensimmäinen lause on juhlallinen aiheesta riippumatta:
– Niin kuin hyvin tiedetään, on Jumala kaikkivaltias, kaikkitietävä ja kaukaa viisas.
– Suvinen, sunnuntainen ehtoopuoli.
– Pieniä eläjiä olivat.
Sitten on tämä lakoninen tapa aloittaa tarina, jolle lukija odottaa jatkoa, että mitäs sitten:
– Tori oli autio, kaupungin bussiliikenne oli lakannut iltapäivällä.
– Työmaatoimistona oli vanha hirsinen aitta.
– Vieras mies tuli taloon keväisenä päivänä iltaruskon aikaan.
Aina voi liikkeelle lähteä huumorillakin:
– Onko teillä tämmöstä onkelmaa ninkun mulla, että noi miähet soittelee aina vaan öisin.
Oma suosikkini on tämä karu lause:
– Ei saa polttaa kotia.
Edellä olevat ensimmäiset lauseet ovat peräisin näistä vuosina 1884–2021 julkaistuista suomalaisista kirjoista. Arvaatko mikä on mistäkin? Mukana pari kompaa.
Juhani Aho: Rautatie (1884)
Pentti Haanpää: Ilmeitä isänmaan kasvoilla (1933)
Kari Hotakainen: Juoksuhaudantie (2002)
Veikko Huovinen: Lampaansyöjät (1970)
Antti Hyry: Maantieltä hän lähti (1958)
Helvi Hämäläinen: Velvoitus (1942)
Tove Jansson: Taikatalvi (1957)
Volter Kilpi: Alastalon salissa (1933)
Leena Krohn: Pereat mundus (1998)
Laura Lindstedt: Oneiron (2015)
Väinö Linna: Tuntematon sotilas (1954)
Ulla-Lena Lundberg: Mitä sydän halajaa (1991)*
Sinikka Nopola: Kyä tässä jotain häikkää o (2006)
Sofi Oksanen: Puhdistus (2008)
Olavi Paavolainen: Synkkä yksinpuhelu (1946)
Teuvo Pakkala: Vaaralla (1891)
Hannu Raittila: Terminaali (2013)
Paavo Rintala: Rikas ja köyhä (1955)
Pentti Saarikoski: Euroopan reuna (1982)
Hannu Salama: Juhannustanssit (1964)
F.E. Sillanpää: Ihmiset suviyössä (1934)
Marko Tapio: Arktinen hysteria (1967)
Meri Valkama: Sinun, Margot (2021)
Lauri Viita: Moreeni (1950)
Mika Waltari: Vieras mies tuli taloon (1937)
*Ulla-Lena Lundbergin teoksen Allt man kan önska sig on suomentanut Leena Vallisaari.
Lähetä vastauksesi tutkittavaksi info@mailand.fi. Ensimmäinen kaikki oikeaan järjestykseen laittanut saa luonnollisesti kirjapalkinnon.
Kuvassa on Angela Glajcarin teos The Way of Paper Imatran taidemuseossa.