Kalevan pääkirjoitus (21.8.) peräänkuulutti kriittistä keskustelua viestintätoimistojen roolista politiikan konsultoinnissa ja vaikuttajaviestinnässä. Keskustelu on aina paikallaan, mutta teksti kuvaili viestintätoimistoja sävyssä, joka voi johtaa virheellisiin tulkintoihin. Kommentoin kirjoitusta sekä viestintätoimistoyrittäjänä että toimialajärjestö MTL Viestintätoimistojen puheenjohtajana.
Haluan korjata kirjoituksen kuvaa, että viestintätoimistoista on tullut merkittäviä vaikuttajia suomalaisessa yhteiskunnassa ikään kuin salaa tai varkain. On siksi syytä selventää miten ja missä roolissa viestintätoimistot työskentelevät. Kirjoitukseen sisältyvää väitettä, että viestintätoimiston palveluiden käyttämisestä valtionhallinnossa syntyisi joku riippuvuussuhde, pidän väärinkäsityksenä.
Suomessa viestintätoimistot ovat toimineet yritysten ja julkisen sektorin strategisina ja operatiivisina kumppaneina jo vuosikymmeniä. Viestintätoimistoille keskeisiä arvoja ovat avoin, demokraattinen yhteiskunta sekä vapaa media. Ne ovat toiminnan edellytys niin viestintätoimistoille kuin koko yhteiskunnalle.
Viestintätoimistojen asiakkaisiin kuuluu yritysten lisäksi julkisen sektorin organisaatioita sekä järjestöjä ja poliittisia toimijoita. Tarjoamme niille viestinnän, vaikuttajaviestinnän ja strategisen konsultoinnin asiantuntijapalveluita. Julkinen sektori on merkittävä asiakasryhmä, mutta valtaosan työstämme muodostaa yritysviestintä eri muodoissaan.
Viestintätoimistot toimivat avoimin kortein. Toimialajärjestö MTL:on kuuluvat toimistot ovat sitoutuneet periaatteeseen, että konsultti kertoo aina päättäjää tai median edustajaa lähestyessään, kenen toimeksiannosta hän työskentelee. Työtä tehdään luottamuksellisesti, mutta ei salaa. Olemme toivottaneet tervetulleeksi oikeusministeriön valmistelussa olevan avoimuus- tai lobbarirekisterin. Osallistumme sitä valmisteleviin keskusteluihin yhtenä asiantuntijaryhmänä.
Pääkirjoituksessa ihmeteltiin, miksi valtionhallinto kuten ministeriöt eivät tuota viestintäänsä itse, onhan niillä laajat viestintäosastot. Siellä onkin joukko Suomen parhaita viestijöitä, mutta lisävoimia tarvitaan ruuhkahuipuissa sekä erityisosaamisten alueilla. Samalla tavalla nämä organisaatiot hankkivat täydentäviä resursseja muun muassa tutkimuslaitoksilta, tilintarkastajilta ja lakitoimistoilta.
Pelko riippuvuussuhteesta on turha – kyseessä on normaali asiakassuhde. Viestintäpalvelun toimituksesta ja sen ehdoista tehdään sitova sopimus, joka rajaa molempien osapuolten vastuut ja velvollisuudet.
Vakavinta puhetta pääkirjoituksessa oli se, että päättäjien kanssa työskentelevät viestintätoimistot jotenkin uhkaisivat demokratian toteutumista. Siihen suuntaan pääkirjoitus viittaa sanoilla ”kuka linjaa viime kädessä politiikan sisältöä”. Huoli on aiheeton. Toimistot toteuttavat tehtäviä, joita niiltä on tilattu, mutta yksikään poliitikko ei anna lopullisten päätösten ohjaksia käsistään. Vastuu linjasta ja sisällöstä äänestäjille on hänellä.
Alpo Räinä